Nyt on kulunut melkoisesti aikaa kun olen tänne jotain kirjoittanut. Olen yksinkertaisesti unohtanut kun on niin paljon kaikkia sivuja, joita ylläpitää.

Tässä menneellä viikolla ohikulkenut lähinaapuri kysyi haluaisinko kurpitsaa. No tietysti halusin. En ikinä kuvitellut että kurpitsa olisi niin suuri, 13,5 kg. Piti lainata naapurin kottikärryä, että sen sai kuljetettua.

Nyt tietysti tuli ongelma mitä siitä tehdä kun oli outo vihannes. Ei kun nettiin. Ei sieltä oikein kovin paljon ohjeita löytynyt, joten tuska tuli.
Keitin osan soseeksi. Nyt myöhemmin totesin, että keitinveteen voi laittaa suolaa ja näin soseesta tulikin paljon maukkaampaa. Osan tietysti tein pikkelsiksi, jonka muistin jo kouluajoilta, jolloin sitä tehtiin köksätunnilla rehtorin tarpeisiin.
Osan pakastin raakoina paloina, vaikka joka paikassa netissä sanottiin, että se vetistyy, eikä pakastaminen sovi. Katsotaan,miten käy.

Kokeilin piirakkaa siitä suolaisesta soseesta. Ohjeessa oli Joulun makuja. Mausteena kanelia, neilikkaa, pomeranssin kuorta ja inkivääriä.  Lisäsin pari omenan lohkoa. Tuli ihan syötävää, mutta en varmaan montaa kertaa halua Joulua viettää keskellä vuotta. Olisiko jollain hyviä vinkkejä muunlaiseen piirakkaan ?

Koko urakka noin suuren kurpitsan kanssa oli melkoinen koettelemus.

Olen tehnyt aikaisemmin grafiikan "Ruoka-aika", joka ilmeisesti ennusti tätä minun uutta kokemustani. Silloin kun grafiikan tein en tiennyt mitään kurpitsoista kuin Halloween lyhdyt.
Ikävä kyllä tämän suuren kurpitsan kuoret eivät säästyneen lokakuun loppuun Halloweeniin.

                                          Grafiikka Ruoka-aika

Lumi

Toivoin lunta viikko sitten lauantaina. Tulihan se valo ja lumi sitten alkuviikosta.

Ei koskaan pitäisi toivomuksiaan kirjoittaa tai ilmaista ääneen, koska ne näyttävät toteutuvan liiankin kanssa. Nyt sataa taivaalta aivan mielettömästi lunta ja huomenna on lumitöitä tiedossa. Ei uskoisi vielä tähän aikaan kuukaudesta tai vuodesta tällaiseen lumimäärään täällä pääkaupunkiseudulla.

Olen myös taiteessani aiheena käyttänyt talven lunta. En kylläkään kovin usein, koska ihmiset eivät oikein pidä talvesta etenkään sen katsomisesta omalla seinällä keskellä kesää. Tulee ilmeisesti kylmät ajat mieleen.  Lämpö viehättää yleisesti enemmän. Taiteessa ei tietysti pitäisi miettiä muiden mielipiteitä, mutta niin käy väkisinkin kun huomaa mistä pidetään.

                                          Tässä teokseni "Ensilumi"


Omasta mielestäni nämä lumiset grafiikkani ovat yhtä lämpöisiä kuin kesäiset teokset. Minä olen kyllä varmaan poikkeus pitäessäni talvesta, en kylläkään kovasta pakkasesta.

Hiiret

Huomenna on päivä, jolloin taas kerran kukistetaan pihalla kävelevät hiiret. Nyt on onneksi näkynyt vain yksi. Se näkyy tykkäävän ruusukvittenin hedelmistä. Pitäisi kai poimia ne pois, mutta tein niistä viimevuonna hilloa ja sitä vielä riittää, joten saavat nyt jäädä pensaaseen. Ovat muuten erittäin vitamiinipitoisia.

Toisaalta kun haluan ruokkia myös lintuja niin hiiriä tulee väkisin syömään lintujen tiputtamia siemeniä. Tämä on vähän ristiriitaista. Lintuja on mukava katsella laudalla, mutta hiiret eivät ole mukavia. Naapuritkaan eivät laita hiirille muita kuin loukkuja. Saattaa olla, että sieltä niitä leviää minunkin pihalleni. Viime talvena yksi naapuri loukutti 17 hiirtä kellaristaan. Huh huh ! Minä taas laitan ihan myrkkyä, vaikka luontoni ei aina sitä hyväksy. Sillä kyllä vähäksi aikaa häviävät.

Hiiret ovat olleet myös taiteeni lähde. Tässä yksi esimerkki.

Hiiri vie talvivarastoonsa Feta-juustoa säkeissä. Ex-libris tuli tehtyä näyttelyä varten vuonna 2008 Kreikkaan Feta-juuston maahan.

Kesän viimeiset kukat.

Lupasivat talvea tänne etelään jo ensi viikolla. Loputkin lehdet puista ovat jo melkein tulleet maahan. Nyt täytyy huomenna ottaa jo lehtipuhallin esiin kun edellisen pakkasyön jäljiltä tippuneet lehdet tuli ajettua ruohonleikkurilla. Siis ei ole enää ruohoa mitä leikata uusien lehtien kanssa. Onko kenelläkään kokemusta siitä, vaikuttaako lehtien ruohonleikkuukoneella leikkaaminen sammaleen kasvuun? Sammal on pihalla lisääntynyt, mutta toisaalta se on pehmeää ja kaunista.

Kuvasin tänään kesän viimeiset kukat. Tai ainakin luulen, että lumen ja kylmän myötä ne kuolevat.

Tämä orvokki sinnittelee vielä seinän vierellä. Jonain vuonna muistaakseni orvokkeja näkyi vielä lumen tulonkin jälkeen.

Myskimalva, joka on peräisin jo 50-luvulta kukkii myös vieläkin jopa useammassa eri paikassa.
Se on siitä erikoinen, että se vaihtaa paikkaa aina parin vuoden välein, eikä tiedä koskaan keväällä mistä sen löytää. Keräilen kukinnon jälkeen siemeniä ja ripottelen aina eri paikkoihin. Tietysti sellaisiin, missä kasvit saavat kehittyä. Ensimmäisenä vuonna eivät kuki vaan vasta toisena. Käyttäytyvät samoin kuin sormustinkukka.

Erikoinen tai ehkä aika tavallinenkin ilmiö löytyi myös pihalla kävellessä. Orava on tehnyt sireenin haaraan talvivaraston. Eikä mikään pieni omena. Talvilaatua, joten hyvin säilyy. Olen joskus nähnyt myös sieniä oksan haarassa.

Tästä tuli mieleen myös viime kesäinen tapahtuma. Juuri kun mansikkasato oli melkein kypsä mansikat yht'äkkiä katosivat. Mietin olivatko linnut olleet asialla, mutta ne nokkivat koloja mansikoihin. Nämä oli nypitty ihan kantoineen ihankuin ihminen olisi ne poiminut. Tulikin mieleen yöllinen varas. No asia selvisi kun mansikoita löytyi omenapuun haarasta piilotettuna. Parin päivän päästä eväs oli jo haettu ja sadon putsaaja eli orava kävi urkkimassa olisiko lisää herkkuja. Mansikat maistuvat siis oravillekin.

Nyt parin päivän päästä tulee toivottavasti valoa tähän syksyn pimeyteen. Lunta kiitos !

Purkauksia näyttelyistä

Viime viikko on ollut kiireinen. Olen tehnyt pariin taidenäyttelyyn tekstejä ja hakulomakkeita ja lähettänyt kuvia. Tämä työ on aika turhauttavaa. Haen usein näyttelyihin ja vastaukseksi monesti tulee.....ikävä kyllä et tullut valituksi. Tähän on jo tottunut, mutta taiteentekoni alkuaikoina se melkein itketti. Silloin minulla oli käsitys, että teokseni ovat niin hyviä, että ne ilman muuta pääsevät näyttelyyn. Olen jo vuosien varrella tajunnut reaaliteetit. Vaikka teokseni ovat omasta mielestäni loistavia, eivät ne aina sovi kokonaisuuden joukkoon monesti poikkeavaisuutensa vuoksi.

Olen itsekin ollut valitsemassa muiden teoksia näyttelyihin ja tilanne on tullut tutuksi. Jos n. 1000 työtä on tarjolla ja voi valita siitä n. 100-150 niin kaikki hyvätkään työt eivät mahdu joukkoon.

Nykyisessä taiteen maailmassa on myös tapahtunut paljon muutoksia taiteilijoiden välisissä suhteissa. Koska taiteilijoita nykyään koulutetaan mielestäni liikaa, niin kovan kilpailun myötä taiteen rintamalle on tullut itsekkäitä vain omaa etuaan ajattelevia taiteilijoita. Pääasia, että itse pääsee esille. Onkohan se tätä uusimman opetustyylin aikaansaamaa.

Samoin eri yhdistysten toiminta on muuttunut. Pienet ns. sisäisen piirin porukat valitsevat toisiaan kerta kerran jälkeen yhdistyksen näyttelyihin, joihin tällä tyylillä muilla ei ole oikein mahdollista päästä. Vedotaan siihen, että kun toimii hallituksessa tai jossain toimikunnassa, niin näyttelyyn pääsy on ikäänkuin itsestään selvää. Se on tämä ns. hyvä- veli systeemi, jonka olisi jo luullut hävinneen. Nykyään se on tullut taiteilijoiden piiriin. Ennen valittiin koko yhdistyksen jäsenten joukosta osallistujia ja toiminta oli reilumpaa.

Tämä koski näitä koottuja näyttelyjä, mutta sitten on vielä omat yksityisnäyttelyt. Ei niidenkään pitäminen ole mitään ruusuilla tanssimista. Galleriatilat ovat kalliita. Kolme viikkoa galleriassa maksaa n. 2500-3000 euroa ja myynnistä viedään vielä yleisesti n. 40 %. Lisäksi materiaalikulut ja pitäisihän omalle työllekin laskea jotain palkkaa. Eihän siitä jää mitään taiteilijalle jollei hinnat ole taivaissa ja kuka niitä sitten ostaisi.

No nyt tuli pidettyä saarnaa.

Tänään

Puutarha on syyskunnossa. Pihatuolit on korjattu pois ja tyttäreni tuomat tulppaanisipulit pantu maahan. Taas on jotain uutta ihmeteltävää keväällä. Nousevatko vai eivät? Mihinkähän syvyyteen ne oikein kuuluu laittaa? Vaikka noudattaa ohjeita ei aina onnistu. Nyt loppuja lehtiä odotellaan maahan, että saa ajaa viimeisen kerran ruohonleikkurilla. Sitten saa talvi tulla. Tulee paljon valoisempaakin illalla ja puutarha kaunistuu valkoisesta peitteestä.

Olen tehnyt uutta taidetta. Käyttänyt hyväksi syksyn pudonneita neulasia. Vähän kokeilua. Se tekee hyvää mielelle katsoessani syksyn tuloa puutarhassa ja talvea odottaen.

Pari päivää mennyt ja vedos on kuivunut. Puutarhasta poimitut männyn neulaset toimivat suhteellisen hyvin ja sain grafiikan teokset näyttämään juuri siltä mitä pitikin. Lopputulos oli ihan mukava.

                                 
Absrakti taide tai ei kyllä tavoita kaikkia, mutta kun sitä tekee näin konkreettisin keinoin, niin itsestä se tuntuu aika läheiseltä. Vaihtelen usein tekotapaani, mutta pidän itse kaikista metodeista.Vaikeinta on aina löytää joku aihe jos se ei ikäänkuin tule ihan itsestään ja pompahda mieleen ulkona liikkuessa.